SUKUPOLVENVAIHDOS – suomalainen perheyrittäjyys saa jatkua

Yrityksessämme on tapahtunut hiljattain sukupolvenvaihdos, jonka myötä Tervolan Saha ja Höyläämö Oy:n konsernin omistajuus on siirtynyt yrittäjäpariskunnan Lea ja Juha Kokkosen kuudelle lapselle: Henri Kokkoselle (vas.), Samuli Kokkoselle, Juho-Heikki Kokkoselle, Saara-Kaisa Parkkiselle, Elina Alamäelle sekä Mikael Kokkoselle. Myös metsäkoneyrityksessä Metsä Kokkonen Oy:ssä jatkaa sukupolvenvaihdoksen myötä uutena yrittäjänä perheestä Hannu-Pekka Kokkonen (oik.).

Uudet jatkajat ottavat vastuunsa vastaan nöyrinä ja kiitollisina. Yritysten arvot, perinteet ja vuosikymmenten aikana syntynyt osaaminen kulkevat mukana, kun toimintaa kehitetään eteenpäin uusia sukupolvia ja tulevaisuuden mahdollisuuksia ajatellen sekä sahalla että metsässä. Sukupolvenvaihdos on meille merkittävä ja arvokas vaihe – samalla se kertoo luottamuksesta, pitkäjänteisyydestä sekä halusta jatkaa yhdessä rakennettua työtä myös tulevaisuudessa.

Tervolan Saha ja Höyläämö Oy on ollut jo 70 vuoden ajan saman suvun omistuksessa – nyt kolmannessa polvessa – ja Metsä Kokkonen Oy 20 vuoden ajan – nyt toisessa polvessa. Sukupolvenvaihdoksia sekä yritysten juhlavuosia juhlistamme syyskuussa juhlan ja avointen ovien -merkeissä.

Lämmin kiitos henkilöstöllemme, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme luottamuksesta. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä matkaa eteenpäin. Teemme työtä edelleenkin kuten tähän asti, samoilla arvoilla ja sydämellä.